Potilas on ykkönen


Potilas on ykkönen!

Teen kaikilla osa-alueilla, lainsäädäntö, hoito- ja sosiaalialan koulutus sekä käytännön lakien seuranta työpaikoilla, parhaani että saadaan asiat kaikkia tyydyttävään kuntoon. Lainsäädännöstä ajetaan vakuutuslaitokset pois eli jatkan siitä mihin kansalaisaloitteessani jäin; tuleva hallitus velvoitetaan tekemään tapaturmalakeihin tarvittavat muutokset jotta epäoikeudenmukaisuudet poistuvat.
Hoitoalan koulutuksen kehittäminen pitää sisällään niin lääkärien kuin hoitajien koulutuksen. 

Lääkäreille enemmän kipuihin liittyvää koulutusta pakolliseksi, hoitajien koulutuksen rakenteet ja sisällöt kuntoon. Kun kroonisenkivun hoito saadaan 1992 voimaan tulleen potilaslain mukaiseksi niin säästöt ovat noin 500 miljoonaa euroa!
 Sosiaalialan koulutus vaatimukset tarkistetaan ja tehdään oikeudenmukaisiksi sekä työpaikoille otetaan tarpeellinen määrä päteviä sosiaalityöntekijöitä ja päteviä pomoja! Näin saadaan pätevää henkilöstöä käsittelemään potilaiden ja vammautuneiden asioita sairaalasta lähdön jälkeen.

Tuossa yllä kirjoitetussa on perusajatuksena MONIAMMATILLISUUS. Asia mihin monilla alueilla ollaan päästy. Kuitenkaan se ei toimi kaikkialla yhdenvertaisesti joten em toimenpiteet pitää tehdä!


Vakuutusoikeus lakkautetaan. Se on jotain käsittämätöntä mitä on päässyt suomalaiseen lainsäädäntöön mukaan. Missään muualla maailmassa ei ole tällaista "oikeus" laitosta.
Voit vain kuvitella kuinka puolueettomasti asioitasi käsitellään paikassa mikä koostuu vakkutuslaitosten palkkalistoilla olevista henkilöistä!

Politiikka on tällä hetkellä ihan rikki! Sen korjaus alkaa Nyt. Päättäminen tuodaan äänestäjille koko edustajakauden ajaksi, ei jää vain numeron kirjoittamiseen vaalilipukkeeseen!

Pertti Latvala, LiikeNyt-yhdistyksen ehdokas nr 178! Potilasaktivisti!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kivulias on kipuihimisen tie kun vastustaa!

Miksi hitossa pittää potilasta rääkätä?

Kohtasin lapsosten käsittämättömän, väkivaltaisen ymmärtämättömyyden!